Kirja-arvio: Kilpparin Gämpleri-romaani matkaa pelurin mielen halki

Ville Keränen esittelee esikoisromaanilla kiistattomia lahjojaan kerrontaan. Pokerimaailmaan sijoittuva Gämpleri kärsii kuitenkin vielä hiomattomuudesta.

Esikoiskirjailija Ville Keränen, pokerilempinimeltään Kilppari, kertoo romaanissaan Gämpleri pitkältä ajalta tuntemastaan miljööstä: pelisaleista, pokerista ja pokerinpelaajista. Kirja lähtee kuitenkin liikkeelle vuosikymmenten takaa kohtauksella, jossa päähenkilö Aki pelastuu kuin ihmeen kaupalla elämään hieman poikkeuksellista elämää.

Aki on myyjä ja palaa tähän ammattiinsa erilaisten vaiheiden jälkeen useita kertoja romaanin varsinaisesti kattamien noin 15 vuoden kuluessa. Romaani on järjestetty kronologisesti, niin että lukujen yhteydessä on yleensä ilmoitettu fiktiivinen tapahtumapäivämäärä.

Mutta paitsi myyjä, Aki on vauvana vakavan fyysisen vaurion kokenut poikkeusyksilö, jolla on poikkeavat hengenlahjat. Hänellä on tehokkaasti toimiva tiedostamaton, joka järjestää kokemuksista hyödyllistä tietovarastoa. Akin elämää leimaa kuitenkin jo kaksikymmenvuotiaana, heti romaanin ensisivuilta, kokemus omasta epäonnistumisesta. Pokerista tulee pelastus (tai ainakin illuusio pelastuksesta) päässä olevaan ahdinkoon, mutta se on lähellä myös viedä hengen – peräti kahdesti.

Teos on paikoin erittäinkin vauhdikas, ja Keränen rakentaa toimintajaksot hyvin. Tapahtumien kuvaus on selkeää ja ytimekästä. Romaanista onkin mainittava huomiota herättävänä sivujuonteena mukana kulkeva espoolainen rikollisjoukkio, joka lainailee pidäkkeittä rahaa mutta velkoo saataviaan myös vailla mitään moraalin estoja. Nämä vain harvakseltaan esillä olevat sivuhenkilöt vaikuttavat osin jopa tarkemmin rakennetuilta kuin romaanin useat naishenkilöt, joihin päähenkilöllä on yleensä lyhyt tai korkeintaan pinnallinen suhde.

Naishahmojen ohuus on osin luettavissa päähenkilön fokalisaationa (narratologian termi: kertoja esittää tarinaa jonkin hahmon näkökulmasta), mutta kaikkitietävän kertojan antama taustoitus ja hetkittäiset käynnit naishenkilöiden pään sisällä heikentävät tämän luennan mahdollisuutta. Fokalisaatiosta on paikoin hankala saada otetta, ja tältä osin kerrontaa vaivaa liiallisuudesta seuraava epämääräisyys.

Gämpleri tapahtuu osin päähenkilön mielen sisällä, ja lukijalle tulee tutuksi Akin poikkeuksellinen kyky muokata ja rakentaa omassa päässään. Kerronnan jakautuminen ja liikehdintä mielen sisäisten ja reaalimaailman tapahtumien välillä on pääpiirteissään tasapainossa ja toimiva. Sen sijaan romaanin kertojan ajautuessa muiden päiden sisään siirtymä ei ole yhtä sujuva.

Keränen taustoittaa romaanin tapahtumia runsaasti, liiaksikin. Teos voisi olla huomattavasti letkeämpi lukukokemus, jos viimeistään kustantamossa olisi edellytetty joidenkin osien kirjoittamista uudelleen. Yksi mahdollisuus aloittaa pokerista kertova romaani olisi sijoittaa sen alku pokerimiljööseen eikä talviselle metsätaipaleelle lähelle päähenkilön syntymää.

Romaanissa vallitseva tiukka aikajärjestysrakenne rajoittaa kerrontaa ja heikentää teosta. Laajempi kerronnan keinovalikoima sujuvoittaisi tarinankin kulkua ja antaisi teoksen rakentamiseen enemmän mahdollisuuksia. Esimerkiksi romaanin kaikkitietävän kertojan käyttö ja siitä avautuvat näkymät henkilöihin eivät ole kaikin osin johdonmukaisia. Toisaalta teos olisi hyötynyt sieltä täältä ylipursuavan aineksen karsimisesta edelleen.

Kerronnasta nousee kiinnostavaksi myös toistuva ihmepelastuminen. Heti elämänsä alussa päähenkilö pelastuu ihmeenomaisesti, minkä jälkeen romaanin kahden osan lopussa molemmissa esiin nousseisiin ongelmiin löytyy ratkaisu. Tämä toistuminen lisää kerrontakeinon uskottavuutta ja toisaalta kuvaa niin ihmismielen toimintaa kuin pelaajalle pokeripelistä syntyvää mielikuvaa toivosta. Tällainen deus ex machina -kerrontakeino (jumala koneesta, antiikin näytelmistä tuleva termi) tuntuu sopivan pokeriromaaniin, ja puhutaanhan pokeripöydissä leikkisästi pokerijumalistakin.

Keräsellä on tämän esikoisromaanin valossa erinomaiset lahjat kerrontaan. Loppuun hiottuna teos olisi voinut hyvinkin löytää paikan jonkin varsinaisen kirjankustantamon kevätkatalogista, mutta yleisesti tiedetään, että kustantamot edellyttävät kaunokirjallisista teoksista pitkälle kustannusvalmista käsikirjoitusta. Gämplerin kustantaja Momentum Kirjat on kirjankustantamo Aviadorin palvelukustantamoaputoiminimi, jonka kirjallinen keinovalikoima on liiketoimintaehtoisesti rajattu: kirjan julkistustilaisuudessa ilmeni, että palvelukustantamokonseptissa kustannustoimittajan tehtävä on ainoastaan neuvoa kirjoittajaa, ja kirjoittaja voi monin osin itse päättää, noudattaako ohjeita.

Kirjankustantamojen ja kustannustoimittajien merkitystä kirjallisuudelle on pohdittu tieteellisessä keskustelussa, ja portinvartijoiden merkitys tunnetaan niin estetiikan teoriassa kuin kasvavassa määrin käytännön tutkimuksesta. Eräänlaisena konsensuksena keskustelun hengestä voitaneen linjata, että kirjallinen teos ei yleensä huonone siitä, että sen tekijältä edellytetään paljon. Palvelukustantamon liiketoimintakonseptina kuitenkin on ensisijaisesti palvella kirjoittajaa.

Varsinainen taideteosten piiri syntyy siitä, että teoksia hyväksytään taiteen piiriin ja ihaillaan. Gämplerissä on ainesta, mutta käsikirjoitus olisi vaatinut vielä työstöä saavuttaakseen laajemman yleisön kuin pokeripiirit. Tällaisenaankin teos on kiinnostava, fiktiivinen ajankuvaus vuosituhannen alusta pääkaupunkiseudun pokeripeleistä ja pokerinpelaajan jonkinlaisesta arkkityypistä, ja sitä voi suositella pokerinpelaajille kesälukemiseksi laiturinnokkaan tai miksei pokeripöytäänkin.

Romaanin lopetus ja kirjailijalta saadut tiedot antavat ymmärtää, että teokselle olisi tulossa odottamisen arvoista jatkoa.

Gämplerillä näytti kirjoitushetkellä olevan saatavuutta Rosebudin kirjakaupoissa. Kirjakaupat tilaavat kirjan asiakkaan pyynnöstä, tai kirjan voi hankkia verkkokaupoista.

Ville Keränen: Gämpleri. Momentum Kirjat 2025. 296 s.