Tukholman Casino Cosmopol on suljettu. Kasino suljettiin yllättäen välittömästi 25.4.2025 ilman mitään siirtymäaikaa. Ruotsin valtio antoi tiedon uudesta omistajaohjausstrategiastaan Svenska Spelin yhtiökokouksessa 24.4.
Casino Cosmopol jättää tiedotuksessaan avoimeksi mahdollisuuden järjestää pokeriturnauksia. Esimerkiksi kasinon rankingturnausten palkintopottiin oli kertynyt 2.4. mennessä 32970 kruunua (kolmisentuhatta euroa), ja pisteitä keränneiden nimimerkkien lista oli uutista kirjoitettaessa edelleen esillä, eikä tämän jaosta ole vielä kerrottu julkisuuteen.
Ruotsin valtio omistaa Svenska Spelin, jolla on ollut kivijalkakasinoiden monopoli. Valtio antoi 24.4. virallisen omistajaohjausviestinsä, jonka mukaan fyysinen pelikasino tuli lopettaa viimeistään 31.12.2025. Lopettamista ajaneen pelinjärjestäjän vastaus ohjaukseen oli kuitenkin toiminnan välitön lopettaminen.
”Aiemmin tänään kokosimme kaikki työntekijät yhteen ja ilmoitimme, että olemme sulkeneet kasinon emmekä avaa sitä enää. Jo jonkin aikaa on tiedetty, että omistajaohjauksen viesti muuttuisi, ja keskitymme nyt työntekijöihimme auttaaksemme heidät seuraavalle askeleelle työurillaan. Olemme keskustelleet ammattiyhdistystasolla lopettamisesta, jotta kaikille kävisi niin hyvin kuin mahdollista. Aivan kuten Malmön ja Göteborgin [kasinoiden] sulkemisen kohdalla järjestämme työntekijöillemme Tukholmassa uramessut, joihin kutsumme useita yrityksiä”, sanoo Casino Cosmopolin toimitusjohtaja Ola Enquist tiedotteessa.
”Liiketoimintamielessä on oikea päätös sulkea välittömästi, koska toiminta on ollut tappiollista jo pidemmän aikaa”, Enquist jatkaa.
Casino Cosmopolilla on noin 240 työntekijää. Svenska Spelin mukaan kävijämäärät ja kannattavuus ovat pienentyneet useiden vuosien ajan. Myös Tukholman-kävijät ovat viestineet toimitukselle Casino Cosmopolin pokeripelien tarjonnan heikentyneen jo aiemmin.
Svenska Spel sulki kasinonsa Sundsvallissa vuonna 2020 ja vuoden 2024 alussa Göteborgissa ja Malmössa.
Casino Cosmopol ottaa vastaan pelimerkkejä ja pelitositteita vaihdettaviksi tiettyinä päivinä. Tällä hetkellä on tiedossa, että vaihtomahdollisuus on avoinna kello 13–19 seuraavina päivinä: 30.4., 1.5. ja 2.5.2025.
Casino Cosmopolin tiedotus: https://casinocosmopol.se/beslut-om-stangning/
Tilaa POKERIT-uutiskirje!
Pelaajien ilmainen uutiskirje lähetetään noin kerran viikossa. Tilaa ilmainen uutiskirjeesi tästä!
Osallistu keskusteluun