Pokeri palasi Pariisiin – Kahden kuukauden kieltolaki loppui maaliskuuhun

, , Kommentoi

Kuva: Yann Caradec/CC BY-SA 2.0

Pariisin pokeriklubit pääsivät avautumaan jälleen kahden kuukauden suljettuna olon jälkeen maaliskuun alussa 2025. Kaikki pelipaikat joutuivat sulkemaan ovensa vuodenvaihteessa, koska niiden toiminnan mahdollistaneen välikaikaisen säädöksen voimassaolo päättyi.

Esimerkiksi Club Circus -pokeriklubilla on paraikaa käynnissä 8.–13.4.2025 järjestetty Texapoker Deepstacks -festivaali. Alkuvuodelle suunniteltujen turnausten peruutuksista kerrottiin loppuvuodesta 2024. Peruutuslistalla oli mm. Pariisin EPT.

Sortir à Paris -sivuston mukaan Pariisissa on toiminut jopa seitsemän peliklubia, joissa on ollut noin 1500 työntekijää. Sen tietojen mukaan niin ikään klubin kaupungissa omistava Partouche suunnittelee alkavansa järjestää pokeriturnauksia vuoden 2025 lopusta alkaen.

Pariisin erikoisuus on, että varsinainen kasinotoiminta on kielletty kaupungissa ja laajalla säteellä sen ympäristössä. Poikkeukset ovat kuitenkin mahdollistaneet tietyt pelit kuten pokerin pelaamisen laillisesti myös Pariisissa.

Tilaa POKERIT-uutiskirje!

Pelaajien ilmainen uutiskirje lähetetään noin kerran viikossa. Tilaa ilmainen uutiskirjeesi tästä!

 

Osallistu keskusteluun