K:n blogi: Kohti pokerin lingua francaa

Tallinna on tärähtänyt valtavan ruhomme alla. Olemme pelimestoilla. On suuren urheilujuhlan tunnelma.

Kings of Tallinnan kevättalven 2026 ensimmäisessä viikonlopussa tuntuu välillä siltä, kuin vielä yhdessä opettelisimme. Kaikki on tavallaan niin kuin aina, lavasteet paikoillaan, kaikki toimii niin kuin aina, ja sitten on vielä joukko kurittomia pojanviikareita. Nouseeko niitä vielä aina jostain uusia?

Mini Mainissa torstaina äärimmäisen kokenut jakaja päättää hyväksyä reissuksi kolmannen erikseen tiputetun kilon chipin, kun kaksi olisi ollut maksu. Jaon päätyttyä stringbettaaja itse mainitsee string bet -termin (”We call it stringbet” eli me sanomme sitä stringbetiksi). Joten luonnollisesti seuraava jakaja päättää tuomita stringbetin korotukseksi, kun pelaaja väittää suullisesti ilmoittaneensa ennen panostusta aikomansa summan.

Joten on vain luonnollista, että kolmannen jakaja saavuttua paikalle häntä vastapäätä olevalta istuimelta näytetään avoimesti korkealla pitäen kortit jakajan viereisen ysipaikan pelaajan nähtäväksi tämän kioattua riverin betsiin, eikä kenenkään evä jaksa nousta sen merkiksi, että show one show all.

Joten avasin korkin ja nukuin perjantain. Saatoin pelata humalaisia jakoja, muttei mitään mielikuvaa.

Lauantaina koko talo pullisteli pöytiä ja pelaajia ja jakajia ja tarjoilijoita ja mietoja alkoholijuomia. Jostain syystä 350 euron maltillisesti hinnoiteltu Cup-turnaus herätti sankat joukot virolaisia puhumaan viroa kuin kyseessä olisi ollut kansallinen turnaus eikä kansainvälinen pokeriviikko, jossa ainoa sallittu pöytäkieli on jakojen aikana englanti.

English only -säännöstä huomautti ensin yksi jakaja. Sitten toinen. Kolmas. Neljäs. jossain kahden tunnin kohdalla totesin paikallisen Saku-oluen kostuttamin huulin, että floor eli turnauksen esihenkilöstö olisi syytä kutsua esiin. ”If you wish.” Puhuttelu pidettiin.

Toki itse toiminta jatkui, kun jakaja jälleen vaihtui.

Toki meille suomalaisugrilaisille on yhteiseksi hyväksi ja toveruudeksi, että yhtään kielellisesti maailmaa hahmottava suomalainen ei yleensä jää täysin osattomaksi siitä, mitä paksunkaan murteen läpi puhutaan pokeripelistä viroksi, ja nämähän ovat nuoria kaupunkilaisia, lähes kirjakielisiä, joten mitään varsinaista kolluusiota ei kannata sen enempää epäillä, yrittää kuin paljastaakaan. Mutta silti.

Tallinnan pokereista on tullut melkoinen kansojen sulatusuuni, vähän kuin automaattikäännetty pokerichatti ilman automaattikäännöstä. Se on oikein viehättävää, hyvin casablancamaista ja 40-lukulaista, mutta toivotaan nyt kuitenkin, että natsit eivät hyökkää ja pokeri saa jatkua. Mielellään jonkin lingua francan läpi puhuttuna.

Ei muuta kuin kohti sunnuntaita.