Helsingin Casinon istumisjärjestelyt puhuttavat aina. On ensinnäkin totta, että pokeripöydät ovat niin pienet, että kymmenen pelaajan joukolla niissä istutaan polvet jollei suussa niin munissa. Tämä on totta, älkää kiistäkö.
Sehän on jo vanhastaan tuttua, että Casinolla käteispeleissä ei saa vaihtaa pöytää. Vanhastaan tuttua on sekin, että pelaajat eivät saa vaihtaa paikkoja keskenään. Saattaa se lukea säännöissäkin, sama se, kuka niitä jaksaa vahdata, mutta niin se vain on.
Uusimpana efektinä pöytään saapuva uusi pelaaja ei saa vaihtaa paikkaa pöydässä olevan pelaajan kanssa. Tämä menee tulkinnanvaraiseksi mutta kielletään silti, onhan se varminta.
Onhan se ehkä ollut kirjatun tai kirjaamattoman vastaista ja väärin, että joku vaihtaa tyhjältä istuimelta toiselle, jos siihen on tilaisuus, koska pokeripöydän istuimet nyt vain ovat erikokoisille ihmisille erilaisia, ja harva tykkää istua sillä jakajan vasemmalla olevalla paikalla, josta ei näe mitään oikealle. Myönnän kaiken tämän. On ollut herran vääryys.
Mutta se nyt vain on jo liikaa ja katkaisee kaikki jumalat keskeltä kahtia, että pöytään saapunut uusi pelaaja pelaamatta jakoakaan yrittää liikahtaa istuimen verran vasemmalle, kun sen entinen omistaja on kertonut poistuvansa pelistä, ja hetken päästä sama ex-pelaaja päättääkin saapua takaisin. Niin se on kestämätöntä, että ex-pelaaja istuisikin vapaana olevalle paikalle, vaan on palattava alkuperäiselle paikalleen ja uuden pelaajan on siirryttävä aiemmin vapaana olleelle paikalle.
Pokeri on paikkapeli. Game of fixed positions.
Toivon vilpittömästi, että mahdollisimman suuri joukko menee sääntökirjan äärelle ja nuuhkii sen atomeiksi, niin että siihen ei enää koskaan voida palata.
Tilaa POKERIT uutiskirje
