Se alkoi yskällä. Sieltä täältä pöydistä kuuluu köh. Seuraavana päivänä yskän köhinä on tasainen matto pelaajien yllä. Sitten jakajat alkavat niistää.
Yöllä herään aivastamaan. Aivastuksista ei tule loppua. Lopulta nukahdan.
Mainin kakkospäivän jälkeen lähinnä nukun. Syön. Seuraan CNN-kanavalta Trumpin ja Zelenskyin riitaa. Seuraan kansalliset reaktiot, kansainväliset reaktiot. Kömmin peiton alle. Päivät alkavat mennä sekaisin, koska ne juoksevat toisiaan päin.
Päätösjuhlien aikaan matkustan pois. Seuraavan viikon loppua kohden alan unohtaa päivät. Nyt on lauantai, ja vajoan sänkyyn iltapäivällä kello neljä. Pystyisinkö ajamaan tyhjälle vakoiluasemalle ripustamaan pyykit? Miksi punatulkut kerääntyvät laulamaan pihapuuhun?
Tarraudun kuumaan pika-cappuccinoon kuin nektariin. Kahdesti päivässä. Yölläkin.
Herään, teen työtä, ja rukoilen. Eilen jaksoin syödä kaksi kertaa nuudelia kahdella kananmunalla. Näyt ja ajatusten vilkkuvat tasot pitelevät minua täällä. Sain pitsaa. En jaksaisi enempää.
Se alkoi yskällä. Sisälläni rahisee. Tämä on hidas tauti, se ei halua tulla ulos.
Osallistu keskusteluun