
Veikkauksen Casino Helsingissä järjestetään jälleen Rock Pokeri -turnaus lauantaina 20.9.2025 klo 16.00. Pelimuotona on Texas hold’em no limit ja sisäänosto 335 euroa. Kyseessä on freezeout-turnaus, johon ei ole tarjolla re-entryjä.
Koska turnauksen alkuun on määritelty late reg -aikaa seitsemän ensimmäisen tason ajaksi, on kuviteltavissa, että kasino sallii uusien pelaajien tulla pudonneiden tilalle.
Perinteiseen tapaan pelissä on mukana Veikkauksen mukaan maksamia ”bounty”-pelaajia, joiden sisäänostot merkitsevät pientä overlayta palkintopottiin. Bounty-pelaajat tulevat tällä kertaa Viikate-yhtyeestä, joka on viisijäseninen. Bountyn pudottamisesta Rock Pokerissa saa tavallisesti pienen lahjan, muttei rahaa.
Veikkaus on viime vuosina pienentänyt liveturnaustensa kokoa, niin että suurin tuolien määrä on ollut satakunta, jos pelit on pelattu Fennia-salissa. Casino Helsingin pokerihuoneessa pöytiä on vain seitsemän kappaletta. Esimerkiksi vuonna 2012 Rock Poker myytiin loppuun 200 pelaajalle, ja rahasijoja oli 20. Uutiskuvamme TOP3-pelaajilla vuodelta 2012 on kuvan perusteella silminnähden vaikeuksia pidätellä onneaan.
Vuonna 2012 Rock Pokeri järjestettiin Veikkauksen tiedotearkiston mukaan ainakin helmi- ja toukokuussa.
Turnauksen pelaajille jaetaan nyt alkuun 25000 pistettä, ja ensimmäinen taso on 100-100 BB-ante 100. Tasot ovat 25 minuutin pituiset. Tason kahdeksan jälkeen on 45 minuutin ruokatauko. Muut tauot ovat kymmenminuuttisia.
Veikkaus järjestää nettipokerissaan turnaukseen satelliitteja 5.9. alkaen. Liput ovat olleet ostettavissa ja varattavissa 19.8. klo 15 alkaen.
Tilaa POKERIT-uutiskirje!
Voit kohdata POKERIT-lehden POKERIPAKUN livetapahtumien yhteydessä ja uutiskirjeen tilaajana noutaa pakulta yllätyksen. Kerromme pokeripakun liikkeistä uutiskirjeen tilaajille. Tilaa uutiskirje nyt!
Pelaajien ilmainen uutiskirje lähetetään noin kerran viikossa. Tilaa ilmainen uutiskirjeesi tästä!










Osallistu keskusteluun